Siirry pääsisältöön

Muistoja ja mannapuuroa

Kokkiopintojen aloittaminen tänä syksynä ei ollut mikään hetken mielijohde, vaan ehkä enemmänkin salainen unelma, joka oli hautautunut "oikeiden" töiden alle. Eihän kukaan voisi tehdä työkseen sitä, mitä oikeasti rakastaa?   
                                                                            Otin riskin, irtisanouduin ja tässä sitä nyt ollaan, matkalla kohti ruokaunelmia.

Kiinnostus ruokaa ja leivontaa kohtaan syntyi jo lapsuudessa, kiitos siitä rakkaan, jo edesmenneen mummuni.  Eikä se intohimo ole laantunut tähänkään päivään mennessä.

Mietin pitkään blogille sellaista nimeä, joka kuvaisi omaa ajatusmaailmaani ruoan ja kokkailun suhteen. Elämässä ja arjessa pitää olla skidisti gourmeeta. Ei niinkään, että gourmee tarkottaisi tässä yhteydessä hienoja ja kalliita raaka-aineita vaan enemmänkin sitä miten ruoka saadaan näyttämään ja maistumaan hyvältä.


Mummolan makumuistoihin liittyy hyvin vahvasti niinkin yksinkertainen ruoka kuin mannapuuro. Lisukkeena tarjoiltiin kiisseliä ja jälkiuunileipää.

Oma lapseni saa toisinaan mummolassa välipalaksi Mannafrutteja ja sokerimäärästä kauhistuneena päätin testata, maistuisiko kotitekoinen vähäsokerisempi mannapuurovälipala kotioloissa. Ja kyllähän se maistui.


Vaniljainen mannapuuro ja vadelmakiisseliä

Mannapuuro
1 l maitoa
1 1/2 dl mannasuurimoita
hiven suolaa
2tl vaniljasokeria (aitoa vaniljaa sisältävää)

Kiehuta maito kattilassa. Lisää mannasuurimot erissä koko ajan sekoittaen. Anna kiehua reilun viiden minuutin ajan. Varo, ettet keitä maitoa pohjaan! Mausta suolalla, vaniljasokerilla ja tarvittaessa sokerilla.

Vadelmakiisseli
4 dl mehua (itse keitin vadelmista mehun)
3 rkl perunajauhoja
1/2dl sokeria
(200g vadelmia)
Kuumenna vadelmamehu ja lisää siihen sokeri. Liuota pieneen määrään kylmää mehua perunajauhot ja lisää se ohuena nauhana kuuman mehun sekaan. Odota, että kiisseli pulpahtaa.
Jäähdytä kiisseli.

Mikäli haluat tästä jäkiruoasta "mannafruttimaista" jäähdytä puuro tarjoiluastiassa ja vasta sen jälkeen lisäät kiisselin päälle. Toki tämä on yhtä hyvää myös lämpimänä, vaikka sen jälkiuunileivän kera!


                                                                           





                                 

Kommentit

  1. Hienoa, että olet uskaltanut ottaa riskin ja teet sitä mitä tykkäät. Äitini on kokki ja lapsena olin innoissani pitämässä kokkitakkia päällä ja unelmoin kokin ammatista. Mutta sitten muuttui mielipide ja nyt olen kampaajana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kylmäsavulohitäytteiset vohvelit

Hyvää kansainvälistä vohvelipäivää! Tänään 25.3. vietetään tätä hauskaa teemapäivää, joka on saanut alkunsa Ruotsista, jossa sitä on vietetty jo yli sadan vuoden ajan. Lapsiperheessä vohveleita tulee paistettua aina silloin tällöin ja useimmiten täytteet ovat makeita. Päätinkin tehdä vähän aikuisempaan makuun sopivia suolaisia vohveleita raikkaan, tuorejuustopohjaisen kylmäsavulohitäytteen kera. Vohvelit 3 munaa 1 purkki rahkaa 1/4tl suolaa 3 1/2dl vehnäjauhoja 2tl leivinjauhetta 2dl maitoa 1dl voisulaa Tee näin:  Notkista rahka. Sekoita munat ja maito sekaisin ja lisää se notkistettuun rahkaan. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe sekaisin ja kaada ne rahka-muna-maito-seoksen joukkoon. Lisää viimeisenä sula voi. Anna turvota noin 30 minuuttia. Paista vohveliraudalla kauniin ruskeiksi. Älä peitä, jos haluat, että vohvelit säilyvät rapsakkoina. Kylmäsavulohitäyte noin 150-200g kylmäsavulohta rasiallinen maustamatonta tuorejuustoa 1 purkki kermaviiliä 1

Vadelmainen leivos ystävälle

Mikä onkaan mukavin tapa ilahduttaa ystävää kuin herkullinen leivos ja kupillinen hyvää kahvia. Tässä vaaleanpunaisessa leivoksessa maistuvat vadelma, valkosuklaa ja täyteläisen suklainen brownie. Leivoksen kruunaa kauniin kiiltävä kuorrute ja suklaakoriste. Valkosuklaa-vadelmaleivos, 5kpl Vadelmamousse 2,5 kpl liivatelehteä 150g vadelmia 2dl kermaa 100g tuorejuustoa 1,25dl sokeria 0,5tl vaniljasokeria  Browniepohja 100g tummaa suklaata 100g voita 1dl sokeria 0,5tl vaniljasokeria 2 munaa 1dl vehnäjauhoja pari ruokalusikallista kaakaojauhetta(Fazer tms.)            Kiiltävä kuorrute (mirror glaze) 3,5 liivatelehteä 2,5rkl vettä 0,75dl sokeria reilu 0,5dl glukoosisiirappia 100g valkosuklaata reilu 0,5dl kondensoitua maitoa  Tee näin Vadelmamousse:  Liota liivatteet kylmässä vedessä. Soseuta vadelmat (kuumenna ulkomaalaiset!) ja purista sose siivilän läpi. Notkista tuorejuusto ja lisää tuorejuustoon vadelmasose. Vatkaa kerma vaahdoksi.

Klassiset muropikkuleivät

Klassiset muropikkuleivät eri variaatioina herättää ainakin itsellä muistot ja mielikuvan perinteisiä herkkuja notkuvasta suomalaisesta juhlapöydästä. Alla olevat ohjeet pohjautuvat mummuni reseptivihkojen ohjeisiin. Herrasväen pikkuleivät 200g voita                                                    1dl sokeria 3dl vehnäjauhoja 1dl perunajauhoja/Maizenaa 1tl vaniljasokeria vadelmahilloa erittäin hienoa sokeria                                        Lusikkaleivät 200g voita 1,5dl sokeria 2tl vaniljasokeria 4,5dl vehnäjauhoja 1tl soodaa vadelmahilloa erittäin hienoa sokeria Hanna-tädin pikkuleivät 200g voita 2dl kermaa 3dl sokeria 1,5tl leivinjauhetta 5,5dl vehnäjauhoja 3dl perunajauhoja/maizenaa Kaneliässät 200g voita 2dl sokeria 2 munaa 2tl leivinjauhetta 5dl vehnäjauhoa 3tl kanelia 3rkl sokeria Murotaikinan valmistuksen perusperiaatteet Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon munat. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe/so