Vannomatta paras, voisin nyt sanoa tarkoittaen asumistamme täällä lapsuudenkodissani. Uhmakkaana 19- vuotiaana mietin, että en KOSKAAN palaa tänne ainakaan asumaan ja samaa uhmakkuutta oli havaittavissa vielä viime kesänä ennen kuin teimme (lopullisen) päätöksen jäädä tähän kaupunkiin ja muuttaa taloon. Laskin plussia ja miinuksia ja ilmeisesti ne positiiviset ajatukset veivät voiton, sillä nyt olemme asuneet ja tehneet ikuisuudelta kestävää remonttia töiden, perhe-elämän ja minun opiskeluideni keskellä elokuusta alkaen. Rehellisesti voin tunnustaa, että edelleenkään talo ei tunnu vieläkään meidän perheen talolta vaan tuntuu siltä, että palaisin joka päivä lapsuuteeni. Onneksi remontilla saa uskomattomia muutoksia aikaan ja talo alkaa pikkuhiljaa päivittymään kasarilta/ysäriltä/2000-luvun alusta tähän päivään. Ensimmäisen ison muutoksen teimme olohuoneelle. Huonetta pimentävä mäntypaneelikatto maalattiin Teknoksen valkoisella paneelikattomaalilla kolmeen kertaan. Raskas verholi