Älä koskaan ikinä

Vannomatta paras, voisin nyt sanoa tarkoittaen asumistamme täällä lapsuudenkodissani. Uhmakkaana 19- vuotiaana mietin, että en KOSKAAN palaa tänne ainakaan asumaan ja samaa uhmakkuutta oli havaittavissa vielä viime kesänä ennen kuin teimme (lopullisen) päätöksen jäädä tähän kaupunkiin ja muuttaa taloon. Laskin plussia ja miinuksia ja ilmeisesti ne positiiviset ajatukset veivät voiton, sillä nyt olemme asuneet ja tehneet ikuisuudelta kestävää remonttia töiden, perhe-elämän ja minun opiskeluideni keskellä elokuusta alkaen.

Rehellisesti voin tunnustaa, että edelleenkään talo ei tunnu vieläkään meidän perheen talolta vaan tuntuu siltä, että palaisin joka päivä lapsuuteeni. Onneksi remontilla saa uskomattomia muutoksia aikaan ja talo alkaa pikkuhiljaa päivittymään kasarilta/ysäriltä/2000-luvun alusta tähän päivään.

Ensimmäisen ison muutoksen teimme olohuoneelle. Huonetta pimentävä mäntypaneelikatto maalattiin Teknoksen valkoisella paneelikattomaalilla kolmeen kertaan. Raskas verholista poistettiin ja meidän onneksi se lähti yllättävän kivuttomasti sorkkaraudalla ja vasaralla irrottamalla. Seinissä oli suhteellisen siistit vaaleat tapetit, mutta päädyimme poistamaan ne ja niiden päälle tapetoitiin tasoitetapetti joka vielä maalattiin Tikkurilan paperi-sävyisellä, erittäin puhtaan ja kirkaan valkoisella maalilla.

Aiemmin (ennen lasta) asuimme uudessa ja valoisassa kerrostaloasunnossa, jonka sisustimme lähes kauttaaltaan valkoiseksi. Jo käytännön syistä valkoinen nahkasohva sai lähteä ja siinä samassa hallitseva valkoinen väistyi oikeastaan ihan luonnollisesti.

Tämäkin seinä näyttää todella erilaiselta nykyään. 

Seuraavassa postauksessa kurkistetaan olohuoneeseemme nyt remontin jälkeen. Voin jo luvata, että värejä (tai väriä) on tiedossa!